Johdanto

Kasinomaailmassa puhutaan amerikkalaisesta ruletista nimellä Double Zero Roulette eli yksinkertaisesti kahden nollan ruletti. Amerikkalainen ruletti juontaa juurensa kuitenkin Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Italiaan, jossa ruletti alun perin keksittiin. Ruletti oli aluksi bingon kaltainen seurapeli, jota pelattiin lähinnä yhdessäolon takia. Kun konsepti levisi Ranskaan, se esitettiin enemmän rahapelimäisessä valossa. Ensimmäisenä sen esitti ranskalaisille kasinoille kuuluisa matemaatikko Blaise Pascal.

Rulettipyörä, mustat ja punaiset luvut sekä pelin järjestäjille tarkoitetut kaksi vihreää nollaa tulivat nopeasti tutuiksi kaikille kasinoharrastajille. Pelin suosio kasvoikin huimasti vain muutamien kuukausien sisällä. Koska kyseessä on kuitenkin jo 1800-luvulla raha ja maine, päättivät kaksi fiksua kasinonomistajaa poistaa toisen nollista kokonaan käytöstä. Kun nollia on vähemmän, rahat menevät suuremmalla todennäköisyydellä pelaajille. Ja kun pelaajakunta saa kuulla kasinosta, joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden, he ryntäävät sinne.

Kun ruletti myöhemmin levisi Amerikkaan, amerikkalaiset päättivät ottaa toisen nollan uudelleen käyttöön. Koska peli oli mantereella täysin uusi, kukaan ei osannut vaatia ylimääräisen nollan poistoa. Lopulta se jäi peliin kokonaan, jonka takia kaksinollaista rulettia kutsutaankin amerikkalaiseksi ruletiksi. Ruletissa voittaminen perustuu lähinnä tuuriin. Pelaajan on jokaisella kierroksella veikattava jotakin lukua tai lukuryhmää, johon kuula saattaisi osua. Jotkut veikkaavat yksittäisiä lukuja, kuten esimerkiksi numeroa seitsemän tai suurempia ryhmiä, kuten parillisia tai parittomia.

Suuremmissa ryhmissä on tietenkin paremmat mahdollisuudet voittaa, mutta ei koskaan 46 prosenttia enempää. Tilastollisesti jokaisesta kierroksesta voittoja tulee 46:n ja häviöitä 54 prosentin todennäköisyydellä. Ruletti on varmasti kasinopeleistä maailmanlaajuisesti tunnetuin, sillä kierroksesta, pelaajasta ja kokemuksesta huolimatta todennäköisyydet pysyvät koko ajan samoina. Jokaisella on samat mahdollisuudet voittaa, riippumatta siitä kuinka monta peliä on tullut aikaisemmin pelattua.

Pelin rakenne ja säännöt

Rulettipyörässä on numerot 0-36 satunnaisessa järjestyksessä, joka toinen mustalla ja joka toinen punaisella taustalla. Pyörässä on myös kaksi vihreää nollaa, jotka edustavat pelin järjestäjää eli niin kutsuttua pankkia. Pyörä pyöräytetään käyntiin – se pyörii kovaa vauhtia, mustat ja punaiset ruudut sekoittuvat toisiinsa, muodostaen kaksivärisen ympyrän. Kuula pyörii samaan aikaan vastakkaiseen suuntaan, etsien kuumeisesti paikkaa itselleen. Tällä aikaa pelaajat asettavat panoksensa rulettipyörän vierellä olevaan taulukkoon.

Taulukossa on järjestyksessä numerot 1-36 sekä sarakkeet parillisille, parittomille, mustille, punaisille, tusinoille 1-12, 13-24 ja 25-36, sekä ryhmille 1-18 ja 19-36. Pelaajien ei tarvitse siis veikata vain yhtä tiettyä numeroa, vaan he voivat valita minkä tahansa näistä ryhmistä. Näiden ryhmien lisäksi voi toki myös veikata esimerkiksi numeroryhmiä asettamalla panos ruudukossa näiden numeroiden risteyskohtiin, tai valitsemalla kokonainen rivi taulukon yläpäästä katsottuna (1, 4, 7, 10…). Jos veikkaat oikein, voitat. Jos et, häviät.

Pelialustat

Amerikkalaista rulettia voi Suomessa pelata vain nettikasinoilla ja oikeastaan jokaisella sellaisella. Kaikki nettikasinot, jotka tarjoavat tavallisen eurooppalaisen ruletin pelimahdollisuuden, tarjoavat takuuvarmasti myös amerikkalaisen. Tavallisimmin amerikkalaista rulettia pelataan satunnaisgeneraattorin pyörittämänä, mutta joillain suurilla kasinoilla on mahdollista myös kokeilla live-rulettia, jossa tietokoneen sijasta pelataan oikean jakajan kanssa videoyhteyden välityksellä. Jos mieli kuitenkin halajaa kunnon kivijalkakasinolle, voi pukea parhaan pukunsa tai kalleimman mekkonsa ja napata nopean lennon Etelä-Eurooppaan pelailemaan. Ratkaisuja löytyy varmasti, sekä introverteille että ekstroverteille!

Kuinka voit voittaa?

Ruletissa pelin voittaa yksinkertaisesti se tai ne pelaajat, jotka arvaavat kuulan pysähtymiskohdan oikein. Jos esimerkiksi veikkaat parittomia lukuja ja kuula pysähtyy numeron 11 kohdalle, voitat panostamasi summan tuplana takaisin. Jos kuula osuu parilliseen lukuun, menetät kaikki sillä kierroksella panostamasi rahat. Jos kuula taas osuu jompaankumpaan vihreälle taustalle painetuista nollista, menetät rahasi niin kutsutulle pankille eli pelin järjestäjille. Jos olet lainkaan matemaattisesti perillä asioista, ymmärrät varmasti, että voiton todennäköisyys on suurempi veikattaessa isoja lukuryhmiä. Monet tykkäävätkin jokaisella kierroksella veikata näitä isoimpia lukuryhmiä eli mustia ja punaisia, sekä parillisia ja parittomia.

Pelistä tulee jännittävämpää, kun tietää kuinka lähellä todennäköisyydet ovat toisiaan! Voiton todennäköisyys on nimittäin aina sama 46 prosenttia, ja häviön 54 prosenttia. On kuitenkin totta, että ammattilaispelaajat osaavat käyttää rahansa viisaasti niin, että he ovat lopussa voitolla, vaikka häviöitä tulisikin matkan varrella.

Voittaminen perustuu huomattavasti enemmän sattumaan kuin taitoon. Kautta aikain ollaan yritetty kehittää laitteita, jotka pystyisivät jollain tapaa ennustamaan kuulan pysähtymiskohdat ja kaavoja, jotka paljastaisivat rulettipyörän liikkeet. Yritys ei kuitenkaan ole tuottanut tulosta, ruletissa on kyse puhtaasta sattumasta! Koska amerikkalaisessa ruletissa on kaksi nollaa, voittoja ja häviöitä ei tule tasan viidenkymmenen prosentin todennäköisyyksillä, vaan voittoja tulee hieman harvemmin. Nollat nimittäin lasketaan häviöksi ja ne vievät yhteensä noin 7 prosenttia osuudesta itselleen.

Toki myös taidolla on oma osuutensa voitoissa, tai tarkemmin sanottuna lopputuloksissa – monet kokeneemmat pelaajat käyttävätkin erilaisia rulettistrategioita hyödykseen. Yksi tällaisista strategioista on Martingaalistrategia. Siinä tarkoitus on tuplata oma panos jokaisen hävityn kierroksen jälkeen, jolloin ensimmäisen voiton sattuessa kohdalle pelaaja on ainakin alkuperäisen panoksensa verran voitolla. Näin häviöitä saattaa tulla, mutta pelaaja jää silti rahallisesti voitolle. Fiksua!

Yhteenveto

Ruletti on kasinomaailman suosituin peli; sen sääntöjen ja historian tietäminen kuuluu ikään kuin kasinoharrastajien ja miksei toki muidenkin yleissivistykseen. Amerikkalainen ruletti on hauska variaatio, jonka parissa saa ehdottomasti jännittää ja se siinä onkin pelissä ehkä parasta! Napakka adrenaliinipiikki tekee terää, olit se sitten ruuhkabussissa matkalla töihin tai lauantai-iltana sängyn pohjalla älypuhelin kourassa. Ruletin säännöt oppii nopeasti, sillä ne ovat kovin yksinkertaiset. Sinun täytyy oikeastaan vain tietää milloin rahat laitetaan pöydälle ja loppu sujuukin luonnostaan. Veikkaa vaikka onnennumeroasi tai panosta jokaisella kierroksella punaisille luvuille. Haasta mukaan ystäväsi ja lyökää vetoa siitä, ketä teistä Onnetar suosii eniten. Klikkaa itsesi siis suosikkikasinollesi ja kokeile!